Terveydessä ja elämässä ylipäätään kyse on tasapainon löytymisestä

– Daniela Salomaa

Naishormonit osana suurta hormoniperhettä

Naishormonit vaikuttavat kuukautiskierron lisäksi mm. aineenvaihduntaan, luuston tiheyteen, ihon elastisuuteen, painoon, libidoon, mielialaan ja unenlaatuun. Keho varmistaa monimutkaisen säätely- ja palautejärjestelmän avulla, että hormoneita erittyy verenkiertoon juuri oikea määrä. Toisinaan hormonitasapaino voi kuitenkin häiriintyä, mistä seuraa erilaisia oireita. Yksinkertaisimmillaan hormonitasapainon heilahdukset voivat tuntua päänsärkyinä, väsymyksenä tai heikotuksena. Ääritapauksessa hormonitasapainon järkkyminen voi johtaa esimerkiksi rintasyövän puhkeamiseen tai lisämunuaisen vajaatoiminaan.

Hormonit säätelevät ihmisen kaikkia elintoimintoja. Ne muodostavat monimutkaisen järjestelmän, jonka toiminnasta tunnetaan vasta pieni osa. Hormonijärjestelmän eri osat voivat tarvittaessa jossain määrin korvata toisiaan ja muutos yhdessä osassa vaikuttaa kaikkiin muihin osiin. Hormonaalista tasapainoa tulee siksi tarkastella laajemmin kuin vain naishormonien näkökulmasta, koska hormonit toimivat sinfoniaorkesterin tavoin ja jokaisella on merkityksensä kokonaisuuteen.

Yleisimpiä naishormonien eli estrogeenin ja progesteronin (keltarauhashormonin) epätasapainosta johtuvia ongelmia ovat PMS-oireet, kuukautisongelmat, esivaihdevuosioireet ja monenlaiset vaihdevuosivaivat.

Miten voin auttaa sinua?

Olen erikoistunut naisten kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Homeopatialla, oikealla ravinnolla, ravintolisillä ja muilla luonnollisilla keinoilla voidaan korjata ja palauttaa hormonitasapainoa ja nauttia naiseudesta ja hyvinvoinnista.

Autan sinua saavuttamaan paremman hormonitasapainon lähestymistavalla, jossa yhdistän kaiken osaamiseni ja monipuolisen tietoni liittyen

  • homeopatiaan
  • ravitsemukseen
  • ravintolisiin
  • yrttivalmisteisiin ja
  • muihin luonnonmukaisiin hoitokeinoihin, mm. bio-identtisiin hormoneihin.

Konsultaatiossa käydään läpi tämänhetkiset oireesi, terveyshistoriasi, ruokavaliosi ja muut elintapasi, joiden perusteella voidaan arvioida syyt epätasapainoon. Haastattelun ja analyysien perusteella saat yksilöllistä ja asiantuntevaa hoitoa sekä sinulle räätälöidyt itsehoito-ohjeet. Hoidon edistymistä ja tehoa seurataan ja tarvittaessa homeopaattisia lääkeaineita ja muita ohjeita tarkennetaan.

Homeopatia on yksilöllinen hoitomuoto joka tukee henkilön omaa elinvoimaa, puolustusmekanismeja ja auttaa saavuttamaan kokonaisvaltaisen tasapainon. Homeopatiassa hoidetaan yksilöä ja ihmistä kokonaisuutena, ei pelkästään oireita. Siksi samaan fyysiseen vaivaan eri henkilöt voivat saada eri homeopaattiset lääkeaineet. Lue lisää homeopaattisesta hoidosta tästä.

Keho itse tuottaa tarvitsemansa hormonit ja tarveaineet niihin saadaan ravinnosta. Tärkeintä on kokonaisuus sillä keho tarvitsee moninaisia vitamiineja, hivenaineita, entsyymejä, aminohappoja rasvahappoja, kuituja ja probiootteja. Monen ongelman takana olevaa estrogeenidominanssia voidaan hoitaa tulehdusta laskevalla ruokavaliolla, fytoestrogeenien saannin minimoinnilla, hormoneja tasapainottavilla yrteillä ja sopivilla ravintolisillä. Tarvittaessa voidaan käyttää myös bio-identtisiä hormonivalmisteita, joissa vaikuttava hormoni on samanlaisessa muodossa ja vaikuttaa samalla tavalla kuin kehon itse tuottama hormoni.   

Tarvittaessa voin opastaa sinut hormonitestien tekemiseen joko lääkärin kautta tai ilman lähetettä. Tällä hetkellä saatavilla on lukuisia erilaisia testausvaihtoehtoja sekä Helsingissä että postitse ulkomailta.

Jokainen meistä on yksilö ja siksi jokaiselle löytyy omat ainutlaatuiset hoitoyhdistelmät.

Kuuntelen ja etsin yhdessä asiakkaani kanssa hänen hyvinvointiaan parhaiten tukevat vaihtoehdot. Jatkuva uuden opiskelu, monipuolisuus sekä aito halu löytää ratkaisuja mahdollistavat asiakkailleni parhaimmat tulokset.

Syitä hormonaaliseen epätasapainoon

Syyt naisen elimistön hormonaalisen epätasapainoon ja oireiluihin liittyvät hyvin pitkälle ravitsemukseen ja muihin elämäntapoihin. Usein myös elämäntilanne ja pitkittynyt stressi vaikuttavat hormonaaliseen tasapainoon. Näiden lisäksi synteettiset hormonit, kemikaalit, ympäristömyrkyt ja erilaiset taudinaiheuttajat  rasittavat elimistöä ja hormonitoimintaa.

Yhä nuoremmilla naisilla voi olla merkkejä hormonitoiminnan epätasapainosta. Usein syy sukuhormonien epätasapainoon löytyy jossain muualla kuin itse sukupuolirauhasissa.

Sukuhormonit ovatkin hyvä esimerkki hormonitasapainon kokonaisvaltaisuudesta. Yhden dominopalikan kaatuessa koko jono kaatuu. Jonon päästä löytyvät sukuhormonit. Niiden epätasapaino on yleinen ongelma nykypäivänä ja liian usein ongelmaa lähdetään ratkaisemaan loppupäästä esimerkiksi ottamalla suoraan käyttöön synteettiset hormonivalmisteet. Tällöin dominoketjun alkupää jää huomiotta. Tärkein kysymys jää selvittämättä, eli mikä aiheutti alun perin sukuhormonien epätasapainon?

Sokeriaineenvaihdunta vaikuttaa insuliiniin, joka on yleisin hormonaalisen epätasapainon laukaisija. Jos insuliini on jatkuvasti liian korkealla, se nostaa myös kortisolin tasoa, vaikka henkilöllä ei olisikaan stressiä. Kohonnut kortisoli taas laskee serotoniinin tasoa (vaikutus mielialaan), melatoniinin tasoa (vaikutus uneen) ja sukupuolihormoni progesteronin tasoa (mm. PMS, turvotus jne).

Stressi on huonon verensokerin hallinnan ohella suurin syy sukuhormonien erityksen vinoutumiseen. Nykyajallemme tyypillinen pitkittynyt stressi voi tarkoittaa fysiologisen stressin lisäksi henkisesti kuluttavaa työtä, vaikeita ihmissuhteita, suurta vastuuta perheestä ja lähimmistä, yksinäisyyttä jne. Tällainen mielen stressi voi saada hypotalamuksen ja aivolisäkkeen toiminnan pysyvästi tolaltaan. Tällä voi olla vaikutusta kaikkien hormonien toimintaan, mutta tulilinjalle joutuvat etenkin kilpirauhasen, lisämunuaisten ja sukurauhasten erittämät hormonit.

Hormonituotannossa kiikkulaudan tavoin yhden pään nousu (stressihormoni kortisoli) laskee toista (sukuhormonit) ja päinvastoin. Stressitilanteessa sukuhormonien eritys kärsii, sillä niiden rakennusaineet kuluvat stressihormoni kortisolin ylituotantoon.

Esimerkiksi stressitilanteessa kuukautiskierto voi häiriintyä ja kuukautiset saattavat jäädä pois. On myös syytä pohtia, ovatko 40-50 vuotiaan naisen kuumat aallot, unettomuus, väsymys ja mielialavaihtelut ”normaaleja vaihdevuosioireita” vai onko liian kova stressi ja suorittaminen saaneet sukuhormonituotannon hiipumaan ennen aikojaan?  Kuumat aallot ja hikipuuskat saattavat johtua enemmin kortisolin ja kilpirauhashormonien epätasapainosta kuin naishormonitason laskusta.

On tärkeätä sulkea pois ja selvittää mahdolliset lääketieteelliset syyt oireiden taustalla. Tavallisia syitä ovat kilpirauhasen toimintahäiriöt ja lisämunuaisten erittämät hormonit.

Estrogeenidominanssi

Usein ajatellaan, että hormonaaliset ongelmat johtuvat naisilla alhaisesta estrogeenitasosta, mutta totuus on yleensä päinvastainen. Erittäin merkittävä, mutta vähemmän tunnettu ja tiedostettu syy monenlaisten hormonaalisten oireiden taustalla on estrogeenidominanssi.

Estrogeenidominanssi tarkoittaa liian suurta estrogeenin määrä suhteessa keltarauhashormoniin, eli progesteroniin. Toisin sanoen keho tuottaa estrogeenia kuten ennenkin tai vähän vähemmän, mutta progesteronin tuotanto on selkeästi heikentynyt. Liika estrogeeni saattaa myös olla peräisin ympäristöestrogeeneistä tai liian suuresta kehon rasvakudoksen määrästä.

Estrogeenidominanssin syitä ovat stressi, liikalihavuus, huono ravinto (liikaa sokeria ja nopeita hiilihydraatteja), altistuminen ympäristön estrogeeneille, kemikaaleille ja torjunta-aineille, liian vähäinen fyysinen rasitus, puutteellinen maksan toiminta, ravinnevajeet sekä synteettisten hormonivalmisteiden, kuten e-pillereiden tai hormonikorvaushoidon käyttäminen.

Kuukautiskierroista osa saattaa olla ilman ovulaatiota. Jos ovulaatiota ei tapahdu, progesteronitaso tipahtaa merkittävästi.  Matala progesteronitaso tarkoittaa puolestaan sitä, että estrogeenia on suhteessa liikaa. Progesteronin erityksen väheneminen on tulevien vaihdevuosien ensimmäinen hormonaalinen muutos. Sen määrä veressä kääntyy luonnollisesti laskuun naisen lähestyessä vaihdevuosia ja estrogeenidominanssiin liittyvät vaivat alkavat olemaan yleisimpiä yli 35-vuotiailla naisilla.

Estrogeenidominanssi sekä muut hormoniepätasapainotilat määritellään pikemmin oireiden esiintyvyyden kuin pelkkien laboratoriotestien mukaan. Estrogeenidominanssiin viittaavia tärkeimpiä oireita ovat painon nousu, rasvan kertyminen alavatsaan, lantiolle ja reisiin, hidas aineenvaihdunta, turvotus ja nesteen kerääntyminen, runsaat ja/tai epäsäännölliset kuukautiset, PMS-oireet, mielialanvaihtelut, herkkätunteisuus, arat rinnat, toistuvat päänsäryt, migreeni, alentunut seksuaalinen halukkuus, sappivaivat, unettomuus ja väsymys. Lista jatkuu pitkälle.

Osa oireista, kuten väsymys, päänsärky ja matala libido, saattaa johtua kilpirauhashormoneista. Tämä johtuu siitä, että liiallinen estrogeeni voi estää kilpirauhashormonien toiminnan ja aiheuttaa näin kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita.

Estrogeenien tasapaino on riippuvainen ruokavaliosta, maksan hyvästä toiminnasta, ja suoliston kunnosta. Estrogeenidominanssia voidaan hoitaa hormonitasapainoa tukevalla ja tulehdusta laskevalla ruokavaliolla, sopivilla ravintolisillä sekä maksan ja muiden elinten tukemisella.

Tärkeätä on myös välttää ympäristöhormoneita, jotka ovat estrogeenisesti vaikuttavia kemiallisia yhdisteitä, jotka voivat joutua elimistöön ravinnon, juomaveden, hengitysilman ja ihon kautta. Synteettisiä estrogeenejä sisältyy lääkeaineisiin, kosmetiikkatuotteisiin, aurinkorasvojen UV-suodattimiin, muoveihin ja moniin torjunta-aineisiin. Monet raskasmetallit häiritsevät myös hormonitoimintaa tunkeutumalla soluihin ja kudoksiin. Näitä ovat lyijy, elohopea, cadmium ja alumiini. Ympäristöestrogeenien saantia voidaan vähentää käyttämällä luonnonkosmetiikkaa ja puhdistusaineita, välttämällä muovia ja synteettisiä hormonivalmisteita.

Luonnolliset vaihdevuodet

Vaihdevuodet on ajanjakso, jonka aikana munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu.

Sen seurauksena naissukuhormonien, estrogeenin ja keltarauhashormonin tuotanto niissä loppuu. Estroni, jota pääosin muodostuu rasvakudoksessa, on naisen tärkein estrogeeni menopaussin jälkeen. Paasto ja ankara laihduttaminen alentavat sen pitoisuutta, joten ne eivät ole vaihdevuosi-ikäisille suositeltavia.

Hormonitasapaino muuttuu jyrkimmin perimenopaussin aikana munasarjojen estrogeenierityksen vähentyessä voimakkaasti. Tähän aikaan liittyvät selvimmät kuukautiskierron muutokset sekä estrogeenin puutteesta johtuvat oireet. Sen jälkeistä aikaa kutsutaan myös tasannevuosiksi, koska tuona aikana hormonitoiminta tasaantuu.

Menopaussi eli viimeisten kuukautisten ajankohta on länsimaissa keskimäärin 51 vuoden iässä, mutta se vaihtelee yksilöllisesti 45–55 vuoden välillä. Ajankohtaan vaikuttaa naisen terveydentila ja ravitsemus, ruumiinrakenne, raskaudet ja niiden ajankohdat sekä perinnölliset tekijät. Tupakointi aikaistaa menopaussia vuodella tai kahdella.

Menopaussioireita esiintyy yli puolella naisista ja niitä voi olla jo esivaihdevuosien aikana. Oireiden vaikeusaste vaihtelee yksilöllisesti, toisilla ne saattavat olla niin lieviä, etteivät ne juuri haittaa normaalielämää ja toisilla sietämättömän voimakkaita ja jopa elämänlaatua heikentäviä.

Kaikki viisikymppisten naisten vaivat eivät suinkaan johdu vaihdevuosista. Esimerkiksi monet kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat ongelmat saatetaan sekoittaa vaihdevuosioireisiin, esim. osteoporoosi, korkea kolesteroli, väsymys, painonnousu, ummetus, kuiva iho, hauraat hiukset ja kuukautishäiriöt. Toinen tavallinen syy on stressin aiheuttamat kuukautishäiriöt. Siksi on tärkeää sulkea pois muut mahdolliset syyt kuukautisten poisjäännille ja muille oireille.

Menopaussista on hyötyä

On yleinen luulo, että menopaussin mukana alkavat ikääntymisen aiheuttamat terveysongelmat – asia on kuitenkin päinvastoin. Menopaussista on naisille hyötyä. Ikääntyminen hidastuu menopaussin jälkeen. Naiset ikääntyvät kaikkein nopeimmin murrosiän ja menopaussin välissä. Tytön vartalo alkaa kehittyä nopeasti kuukautisten alettua, sillä sukupuolihormonit ovat steroideja, jotka nopeuttavat ikääntymistä. Estrogeenin määrää vähentämällä menopaussi auttaa suojaamaan naista mm. syöpäsairauksilta.

Menopaussi päättää lisääntymisen mahdollistavan kuukautiskierron ja sen kehoa rasittavan vaikutuksen ja vähentää sukupuolihormoneiden määrää. Menopaussi on kehon luonnollinen tapa hidastaa ikääntymistä, jotta nainen voi elää pitkän ja terveen elämän. Kehon tarkoitus on suojella itseään. Menopaussin ei ole tarkoitus olla keholle raskas prosessi.

Synteettiset ja bio-identtiset hormonikorvaushoidot

Vuonna 2002 laaja kliininen tutkimus nimeltä Women’s Health Initiative kiinnitti huomion hormonikorvaushoidon aiheuttamiin ongelmiin ja esitti, että se oli merkittävästi lisännyt rintasyövän, sydänkohtausten ja aivohalvausten riskiä. Tämä vähensi korvaushoitotuotteiden suosiota.

Estrogeenikorvaushoitoa suositellaan koululääketieteessä aloitettavaksi vasta kun vuodot ovat harventuneet tai jääneet kokonaan pois ja vaihdevuosioireet haittaavat elämää. Nykykäsityksenä on, että sitä suositellaan ainoastaan haittaavien vaihdevuosioireiden hoitoon, ei niinkään sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn tai osteoporoosin hoitoon.

Hormonikorvaushoidon kestoksi suositellaan nykyisin korkeintaan muutamia vuosia. Mahdollisuuksien mukaan hoito kannattaa purkaa pois asteittain, jotta vaihdevuosioireiden palaamiselta vältytään. Vaihdevuosioireita saattaa kuitenkin ilmaantua hormonivalmisteiden käytön lopettamisen jälkeen – vaikka menopaussista on kymmeniä vuosia. Tämä johtuu hormonitasapainon häiriöistä, sillä hormonit säätelevät joko suoraan tai välillisesti kaikkia elintoimintoja. Elimistö sopeutuu loppujen lopuksi hormonitoiminnan muutoksiin ja sopeutumista voidaan myös helpottaa muilla keinoilla.  

Kun synteettisen hormonikorvaushoidon vaarat tulivat julkisuuteen, niiden tilalle kehitettiin uusi hoitomuoto  ”Bioidentical hormone replacement therapy” eli Bio-identtinen hormonikorvaushoito.

Luonnollisen kaltaisilla hormonihoidoilla tarkoitetaan hoitoja, joita tehdään bio-identtisillä hormonivalmisteilla. Kyseessä ovat progesteroni- ja estrogeenivoiteet, joiden molekyylirakenne on täysin samanlainen kuin niillä hormoneilla, jotka syntyvät luonnollisesti elimistössä. Nämä luonnollisen kaltaiset hormonivalmisteet eivät kuitenkaan ole luontaistuotteita vaan synteettisesti valmistettuja. Suomessa kaikki progesteronia sisältävät voiteet huolimatta progesteronin alkuperästä on luokiteltu lääkkeiksi.

Toinen bio-identtisten hormonivalmisteiden tärkeä ominaisuus on niiden matalammat hormonipitoisuudet ja annostukset, jotka vastaavat elimistön omassa hormonitoiminnassa syntyviä määriä. Tavoitteena on pienin annos, jolla oireet pysyvät kurissa. Bio-identtiset hormonivoiteet imeytyvät tehokkaasti ihon läpi suoraan verenkiertoon eivätkä rasita maksaa samalla tavalla kun synteettiset hormonit.

Menopaussi on luonnollinen vaihe naisen elämässä

Suuri osa menopaussiin liittyvistä häiritsevistä oireista on elämäntapojen aikaansaamia ja ne voidaan ennaltaehkäistä tai lieventää sopivalla ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla, stressinhallinnalla sekä epäterveellisten aineiden ja myrkkyjen välttämisellä. Vaihdevuosien aikana ilmaantuneita oireita voidaan hoitaa menestyksellä homeopatialla ja muilla luonnonmukaisilla keinoilla, kuten rohdosvalmisteilla ja ravintolisillä.

Myös oikeanlainen asennoituminen itsessä tapahtuviin muutoksiin on tärkeätä sillä se voi vähentää oireiden merkitystä muuttamalla suhtautumista niihin: vaihdevuosia ei tarvitse nähdä naisellisuuden loppuna, vaan luonnollisena tapahtumana ja syvemmälle luotaavana muutoksena.

Menopaussi on tärkeä kehityksellinen vaihe naisen elämässä, jolloin hän astuu omaan voimaansa.

Naisen voima ja luovuus tulevat usein esille vasta keski-iässä ja sen jälkeen. Menopaussin voi nähdä aikana uudistumiselle ja uusille mahdollisuuksille. Energiaa alkaa vapautumaan naisen omaan käyttöön hoivaamisen ja lasten kasvattamisen väistyessä. Joillekin naisille tämä on ensimmäinen aika, jolloin he luovat itsenäisen ja omannäköisen minäkuvan.  

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen näkökulma naisen elämään on kokonaisvaltainen ja eheä – naisen elämän katsotaan kulkevan seitsemän vuoden sykleissä. Joka 7. vuosi on suuri mahdollisuus paranemiseen ja kehittymiseen. Kuukautiset alkavat tasapainossa 14-vuotiaana ja menopaussi on 49-vuotiaana. Menopaussin merkitys on sama kuin murrosiän: astutaan uuteen vaiheeseen elämässä, se on toinen kevät. Meistä naisista tulee varmempia omista mielipiteistämme, osaamme paremmin ilmaista kiukkuamme ja pidämme paremmin puoliamme. Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan:

Naiset ovat susia kolmekymppisinä, 
tiikereitä nelikymppisinä,
mutta viisikymppiset naiset ovat lohikäärmeitä.

 

Close Menu